Ajankohtaista

05.09.2005

Australian Kazaa-päätös otetaan Suomessa tyytyväisinä vastaan

Australian liittovaltion tuomioistuin antoi tänään aamulla Suomen aikaa odotetun ratkaisunsa niin sanotussa Kazaa-tapauksessa. Oikeus otti selvän kannan siihen, että liiketoiminta, joka perustuu toisten henkisen omaisuuden väärinkäytölle, on väärin – teknisestä toteutuksesta riippumatta.


Australialainen ratkaisu on looginen jatko kesäiselle USA:n korkeimman oikeuden Grokster-päätökselle, jossa todettiin vertaisverkko-ohjelmayhtiöiden olevan vastuussa tekijänoikeusloukkauksista, joihin ne olivat käyttäjiä rohkaisseet. Kazaa-tapauksessa tuomio perustui siihen, että ohjelmayhtiöt loukkasivat liiketoiminnassaan tekijänoikeuksia tekemällä mahdolliseksi käyttäjien kopioida ja levittää äänitteitä ilman oikeudenhaltijoiden lupaa.


Alkuvuodesta 2004 kotietsinnöillä ja todistusaineiston keräämisellä alkanut juttu on saatu tänään päätökseen. Luvattomasta tiedostojenjaosta huolestuneet levy-yhtiöt päättivät haastaa Kazaan takana olevat yhtiöt oikeuteen saadakseen vahvistuksen sille, että ne ovat vastuussa Kazaa-vertaisverkko-ohjelman avulla tehdyistä tekijänoikeusloukkauksista. Kazaalla on edelleen yli 2,2 miljoonaa käyttäjää ja verkossa jaetaan yli 430 miljoonaa tiedostoa, joista valtaosa on jaettu ilman oikeudenhaltijan lupaa.


OIKEUDENLOUKKAUKSET OLISI VOITU ESTÄÄ


Oikeus katsoi jutussa näytetyksi sen, että Kazaan omistavien yritysten olisi ollut mahdollista rajoittaa Kazaalla tehtäviä oikeudenloukkauksia. Yhtiöt olivat pitkään olleet tietoisia ohjelmalla tehtävistä oikeudenloukkauksista. Niiden intressissä ei kuitenkaan ollut loukkausten rajoittaminen. Yhtiöiden liikevaihto tulee lähinnä mainostuloista ja niiden talouden kannalta on parempi mitä enemmän niiden ohjelmaa käytetään luvattomaan tiedostojenjakoon.


Oikeus kiinnitti huomiota myös levy-yhtiöitä vastaan suunnattuun Kazaa Revolution -julistukseen, jonka se katsoi luovan etenkin nuorille sellaisen kuvan, että piittaamattomuus tekijänoikeuksista on ”coolia”.