Ajankohtaista

07.05.2008

Sakkoja piraattielokuvien maahantuojille Kotkassa

Kotkan käräjäoikeus tuomitsi 6. toukokuuta 2008 kahdessa erillisessä tapauksessa sakkoja piraattielokuvia omaan käyttöön tuoneille henkilöille. Molemmat olivat tuoneet maahan noin neljäkymmentä luvatta kopioituja elokuvia. Koska henkilöt olivat vastustaneet tullin heille kirjoittamia sakkoja, tapaukset päätyivät käräjille.

Käräjäoikeus katsoi molemmissa tapauksissa, että henkilöillä oli ollut perusteltua syytä epäillä tallenteiden laillisuutta ja tuomitsi henkilöt tekijänoikeusrikkomuksista sakkoihin. Kyseiset maahantuodut DVD-tallenteet olivat tyypillisiä venäläisiä piraattitallenteita, joissa yksi DVD-levy sisälsi jopa kymmenen elokuvaa. Sakkojen lisäksi molempien tuomittujen maksettavaksi tuli erikseen noin 1 600 € korvaukset luvatta maahantuoduista elokuvista ja oikeudenkäyntikuluista.

Fyysisten piraattitallenteiden maahantuonti vähäistä

Suomalaisten piraattiostokset rajan takaa ovat selvästi vähentyneet. Vuoden 2006 alusta lukien yhdenkin piraattitallenteen tuominen Suomeen on ollut rangaistavaa. Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry arvioi, että Suomeen maahantuotujen piraattitallenteiden määrä on laskenut vuoden 2002 huippuluvusta 3,8 miljoonasta kappaleesta, ollen vuonna 2007 reilu puoli miljoonaa. Myös kuluttajien omien ilmoitusten mukaan piraattitallenteiden hankkiminen on vähentynyt. Tämä kävi ilmi Taloustutkimus Oy:n kesällä 2007 tekemästä tekijänoikeusbarometristä. Tutkimuksen mukaan vuonna 2006 kahdeksan prosenttia suomalaisista kertoi tuoneensa maahan piraatteja. Vuonna 2007 vastaava osuus oli neljä prosenttia. Seuraavan kerran tutkimus uusitaan tulevana kesänä.