Ajankohtaista

13.04.2011

Biisikauppa-musiikin yrityskäytössä rikkeitä Tampereella

Tekijänoikeusjärjestö Gramex teki yhdessä poliisin, tullin, alkoholitarkastajien ja Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen kanssa tarkastuskäynnin Tampereen ravintoloissa ja kuntosaleilla.

Musiikin esityskorvaukset olivat hyvin tiedossa ja hoidossa. Yli 90 %:a tarkastetuista oli hoitanut asianmukaisesti musiikin esittämiskorvaukset Gramexin kanssa.

Sen sijaan tallentamis- ja biisikauppa-musiikin (äänitetiedostokaupasta ostettu) käyttölupien puolella oli ongelmia. Tarkastetuista kohteista noin neljäsosalla oli käytössä musiikkia, johon ei oltu hankittu lupaa.

Suurin osa luvattoman musiikin käyttäjistä selvisi huomautuksella ja sai viikon aikaa hankkia tarvittavat luvat sekä Gramexilta että Teostolta. Muutamaa yritystä kehotettiin hävittämään luvattomasti kopioidut cd:t. Kolmella yrityksellä rikkomukset olivat niin vakavia, että poliisi takavarikoi niiltä musiikin tallentamiseen käytetyt tietokoneet. Pahimmillaan takavarikoidussa koneessa oli yli 30.000 luvattomasti tallennettua biisiä.

"Ilmeisesti kaikki eivät vielä tiedä, että yrityskäytössä esitettävän musiikin koostamiseen/tallentamiseen ja biisikaupasta ostetun musiikin käyttöön tarvitaan esityslisenssin lisäksi erillinen lupa", sanoo Gramexin julkisen esittämisen yksikköä vetävä apulaisjohtaja Leena Pitkänen.

"Internetissä toimivat biisikaupat myyvät musiikkia yleensä sellaisin ehdoin, että sitä saa käyttää vain yksityisesti. Siksi sellaisen käyttäminen muulla tavalla edellyttää esityskorvauksen lisäksi samanlaisen tallennus- ja käyttöluvan hankkimista kuin esimerkiksi cd-levyjen tallentaminen läppärille yrityksen taustamusiikiksi."

Yli 45.000 kotimaista muusikkoa ja äänitetuottajaa edustava Gramex on Suomen suurin musiikkialan tekijänoikeusjärjestö. Se hoitaa korvaus- ja käyttölupa-asioita äänitemusiikin, kuten mm. radion ja äänilevyjen sekä musiikkivideoiden käytöstä.

Lisätietoa: Gramexin apulaisjohtaja Leena Pitkänen 09-6803 4029