Ajankohtaista

24.05.2011

Tuomio piraattitallenteiden maahantuonnista

Etelä-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi 24.5.2011 Riihimäellä asuvan 50-vuotiaan venäläismiehen piraattitallenteiden maahantuonnista 30 päiväsakon rangaistukseen sekä maksamaan hyvityskorvauksia oikeudenhaltijoille 3843,34 euron edestä. Tämän lisäksi miehelle tuli maksettavaksi oikeudenkäyntikuluja yhteensä 15 034 euroa. 

Tekijänoikeusrikkomuksesta tuomittu mies jäi kiinni tulliin Vainikkalan rajanylityspaikassa, Lappeenrannassa, tuodessaan maahan matkalaukullisen verran ilman oikeudenhaltijoiden suostumusta valmistettuja piraattitallenteita. Piraattitallenteita oli yhteensä 70 kappaletta CD-levyjä, jotka sisälsivät suurelta osin mp3-muotoon pakattuja musiikkialbumeja, sekä 102 kappaletta DVD-levyjä.

Rikoksentekovälineenä takavarikoitu matkalaukku tuomittiin valtiolle menetetyksi ja piraattitallenteet määrättiin hävitettäväksi. 

Käräjäoikeuden mukaan tuomitulla on ollut perusteltua syytä epäillä CD- ja DVD-levyjen olevan piraattitallenteita, jotka on valmistettu ulkomailla sellaisissa olosuhteissa, että niiden valmistaminen Suomessa olisi ollut rangaistavaa tekijänoikeuslain mukaan. 

Vuoden 2006 alusta Suomessa astui voimaan uusi laki, jonka mukaan piraattitallenteiden maahantuonti yksityiseenkin käyttöön on kiellettyä. 

Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen (TTVK) toiminnanjohtaja Antti Kotilainen varoittaa, että tallennepiratismi on edelleen merkittävä ongelma Venäjällä ja että levyjen ja elokuvien ostaminen isommistakaan kaupoista ei ole täysin riskitöntä. 

”Markkinat ovat [Venäjällä] saastuneet, piraattituotteenkin ostosta voi saada kaupasta kuitin,” Kotilainen kertoo.
 

Lisätietoja: TTVK:n toiminnanjohtaja Antti Kotilainen, 040-5481781