Ajankohtaista

06.10.2011

Sarjakuva-albumi opettaa tekijänoikeutta koululaisille

Uusi sarjakuva-albumi "Seikkailu yöjunassa" opettaa yläkoululaisille jännittävällä tavalla, mistä tekijänoikeuksissa ja piratismissa on kysymys.

Sarjakuvatarinan on kuvittanut Anssi Rauhala ja käsikirjoittanut Lauri Kaira, joka on myös tehnyt paketin oppimateriaalisivut. OTK Lauri Kaira on paneutunut tekijänoikeuskysymyksiin työtehtävissään Gramexissa ja Luovan työn tekijöissä ja yrittäjissä, opetus- ja kulttuuriministeriön tekijänoikeustoimikunnan jäsenenä sekä valtakunnallisen Tekijänoikeuspäivä-projektin vetäjänä.

"Yritämme kertoa kansantajuisesti, miksi tekijänoikeus on olemassa, miten se suojaa tekijöitä ja miten teoksia voi käyttää esimerkiksi yritystoiminnassa", sanoo Lauri Kaira. "Kerromme myös, miten tekijänoikeus tuo tekijälle leivän pöytään."

Oppimateriaaliaineiston lähetteessä opetushallituksen pääjohtaja Timo Lankinen ja Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen toiminnanjohtaja Antti Kotilainen toteavat, että nuoret kohtaavat tekijänoikeusasioita kaikkialla ympärillään. "Tietokoneet, Internet ja sosiaalinen media on tehnyt niistä arkipäivää. Moni nuori on itse oikeudenhaltijan asemassa verkossa julkaisemansa materiaalin osalta, joten nuorten tulee tuntea tekijänoikeuksiin liittyviä oikeuksia ja velvollisuuksia. Lisäksi yhä useampi nuori haluaa tekijänoikeuksiin pohjaavaan ammattiin kuten viestintä-, softa-, peli- tai kulttuurialalle. Siksi tekijänoikeuden perusidean ja -periaatteiden oppiminen on tärkeää."

Aineisto opettaa nämä asiat kiinnostavalla ja helpolla tavalla, suosittelemme sen käyttöä yläkouluissa, esimerkiksi yhteiskuntaopin, äidinkielen, musiikin tai kuvataiteiden tunneilla", Lankinen ja Kotilainen toteavat.

Oppimateriaalin on tuottanut Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry, jossa projektia koordinoi lakimies Kirsi Salo. Materiaali on tuotettu yhteistyössä opetus- ja kulttuuriministeriön ja Opetushallituksen kanssa. Sarjakuva-albumit on toimitettu kaikille yläkouluille ja ne löytyvät myös projektin kotisivulta www.piraattitehdas.fi


Lisätietoja: Lauri Kaira 0400 503 554 ja Kirsi Salo 045 7731 1217