Ajankohtaista

15.02.2012

Piratismin ja väärennösten vastainen Fake No More -kampanja alkaa 16.2.

Kevään aikana järjestetään erityisesti yläkoululaisille ja lukiolaisille suunnattu Fake No More -valistuskampanja, jonka tarkoituksena on viestiä nuorille tuoteväärennöksistä, lääkeväärennöksistä sekä piratismista. Kampanjan ovat toteuttaneet yhteistyössä Lääketeollisuus ry, Suomen Anti-piratismiyhdistys ry, Suomen Tulli, Tekijänoikeuden tiedotus ja
valvontakeskus ry ja Yhdysvaltain suurlähetystö.

Kampanja lanseerataan Kampin kauppakeskuksessa 16. helmikuuta klo 8:00 alkaen. Samana päivänä avataan kampanjan viralliset Facebook -sivut (www.facebook.com/fakenomore),
jonka kautta voi osallistua tietovisaan tai iskulausekilpailuun ja voittaa palkintoja. Kampanja kestää toukokuun loppuun saakka.

Kampanjaa tukevat The 69 Eyes -yhtyeen keulahahmo Jyrki 69 sekä Idols-voittaja Koop Arponen. Jyrki 69 tulee aamupäivällä Kampin keskuksen aloitustapahtumaan kampanjan järjestäjien haastateltavaksi ja nimikirjoituksia jakamaan.

"Suomessa on lukemattomia laillisia musapalveluita, joiden tarjonta on laajempaa kuin koskaan aiemmin. 69 Eyesin biisejä saa muun muassa iTunesista ja Spotifysta. Kenelläkään ei pitäisi olla syytä käyttää piraattipalveluja”, toteaa Jyrki 69.

Myös Koop Arponen kehottaa kieltäytymään luvatta jaossa olevasta musiikista: "Musan tekeminen on niin hauskaa, ettei kaikki aina muista senkin olevan välillä rankkaa työtä. Ostamalla biisit laillisista palveluista ja boikotoimalla piraattikopioita, fanit voi osoittaa arvostavansa sitä työtä mitä musan tekoon on mennyt.”

Aloitustapahtuman jälkeen kampanja siirtyy sosiaaliseen mediaan, jossa kilpailujen kautta tuodaan nuorille tiivistä tietoa piratismista sekä tuote- ja lääkeväärennöksistä. Kerran kuukaudessa vaihtuvan tietovisan kysymyksiin löytyy vastaukset Facebook -sivujen faktaosioista. Iskulausekilpailussa osallistujat voivat suunnitella oman T-paidan piratismia tai väärennöksiä vastustavalla sloganilla.

Tullihallituksen pääjohtaja Tapani Erlingin pitää kampanjaa tärkeänä: ”Tulli paljastaa lähes päivittäin tuoteväärennöksiä, joiden turvallisuudesta kuluttajille ei ole mitään takuita. Esimerkiksi netin kautta ulkomailta tilatut lääkeväärennökset voivat sisältää periaatteessa mitä vain.”

”Tuoteväärennökset ja riskit ovat onneksi helposti vältettävissä; oikea asenne ja ihan maalaisjärki riittää siihen, että hoksaa tuotteen piraatiksi", muistuttaa Erling.

 

Lisätietoja:

Lääkeväärennökset: Lääketeollisuus ry:n erityisasiantuntija Jaakko Laurila, puh. 040 776 3031

Tuoteväärennökset
: FACG:n hallituksen puheenjohtaja / asianajaja Sakari Salonen, puh. 050 336 0209

Piratismi: TTVK:n toiminnanjohtaja Antti Kotilainen, puh. 040 548 1781

Tullin valvonta: Tullihallituksen ylitarkastaja Lasse Ryyttäri, puh. 040 332 2425

Yhdysvaltain suurlähetystö: Lehdistöpäällikkö David McGuire 050 561 1417