Ajankohtaista

17.09.2012

Piraattipalvelin löytyi teleoperaattorin konehuoneesta

Espoon käräjäoikeus alkoi tänään 17.9. käsitellä tekijänoikeusrikosta, jossa neljän vastaajan väitetään ylläpitäneen Hayabusa/Rainbow (HBR/RBW) –nimistä ns. huippusivustoa (topsite). Kaikki vastaajat ovat it-alan ammattilaisia ja kolme heistä oli väitettyyn tekoaikaan teleoperaattoreiden palveluksessa.

Huippusivustot ovat erittäin nopeita ja tehokkaita FTP-palvelimia, joille laittomasti hankitut
uutuuselokuvat, musiikki, pelit ja tietokone-ohjelmat ladataan ensimmäisinä ns. julkaisuryhmien toimesta. Huippusivustoja arvioidaan olevan maailmassa joitakin satoja. Sekä julkaisuryhmien että huippusivustojen toiminta on yleensä hyvin järjestäytynyttä, salaista ja kansainvälisesti verkostoitunutta. Ryhmät pyrkivät minimoimaan kiinnijäämistä mm. tiukoilla salassapitosäännöillä, turvatoimilla ja hierarkkisella tehtäväjaolla. Huippusivustoilta teokset
leviävät muille huippusivustoille, yksittäisille henkilöille ja lopulta julkisille maailmanlaajuisille piraattisivustoille, kuten esim. The Pirate Bay –palveluun, jolla on miljoonia käyttäjiä.

HBR/RBW –sivusto oli esitutkinnan mukaan erikoistunut elokuvien ja tv-sarjojen levittämiseen. Syytteen mukaan useat salaiset ns. julkaisuryhmät sekä muut henkilöt ovat käyttäneet sivustoa teosten levittämiseen. Sivustolle oli siirretty teoksia 10,74 teratavun edestä ja sieltä oli ladattu teoksia 25,67 teratavun edestä. Tällaisen tietomäärän tallentamiseen tarvittaisiin lähes 5600
DVD-levyä.

Esitutkinta-aineiston mukaan sivuston käyttämät palvelinkoneet oli asennettu Saunalahden työntekijän toimesta Elisa Oyj:n konesaliin ja ne oli kytketty Elisan erittäin nopealla valokuituyhteydellä internetiin. Edelleen Elisan verkkovalvontaohjelmistoa oli muokattu niin, että koneisiin liittyvä ip-osoite ja sitä kautta kulkeva liikenne oli siirretty Elisan verkkovalvonnan ulottumattomiin.

Poliisi teki tutkinnan aluksi Elisalle ip-osoitekyselyn liittymästä, josta sivustoa ylläpidettiin. Elisan sisällä tieto poliisin tekemästä kyselystä kulkeutui epäiltyjen tietoon, jonka jälkeen sivusto ajettiin alas yhden nyt syytteessä olevan henkilön toimesta ja suuri osa todistusaineistosta pyrittiin näin hävittämään. Tapauksen käsittely Espoon käräjäoikeudessa jatkuu vielä huomenna ja keskiviikkona.