Ajankohtaista

23.02.2001

Vankeutta piraattielokuvien myynnistä

Lappeenrannan käräjäoikeus tuomitsi 23.2.2001 kaksi lappeenrantalaista miestä tekijänoikeusrikoksista vankeusrangaistuksiin. Molemmille miehille langetettiin kolmen kuukauden ehdolliset vankeusrangaistukset. Tekijänoikeudellisia korvauksia miehet tuomittiin maksamaan Suomen Elokuvatoimistojen Liitto ry:lle ja Disney Enterprises Inc:lle kaiken kaikkiaan 177.739,22 mk ja oikeudenkäyntikuluja 16.926 mk. Toisen tuomitun miehen omistamat laittomaan toimintaan käyttämät laitteet, kuten videonauhurit ja yli 2.500 elokuvaa määrättiin valtiolle menetetyksi.


Tuomitut miehet (40 ja 34 - vuotiaat) olivat 1.1.1997 - 20.3.2000 Lappeenrannassa luvatta tarjonneet yleisölle myytäväksi ilman oikeudenhaltijoiden lupaa valmistettuja piraattikopioita omistamistaan ja hallussa olevistaan elokuvista.


Toimintaa oli harjoitettu kahdella eri tavalla. Luvatta kopioituja elokuvia oli ensinnäkin välitetty toisen miehen omistaman lappeenrantalaisen antikvariaattiliikkeen kautta. Liikkeessä säilytettiin kahta eri listaa, joissa oli yli 2.000 elokuvan tiedot. Liikkeen asiakkaat pystyivät valitsemaan listasta itselleen elokuvan, jonka halusivat ostaa. Yleensä asiakkaat toimittivat liikkeeseen tyhjän videokasetin, jonka liikkeen omistaja toimitti edelleen toiselle tuomitulle miehelle, joka kopioi nauhalle tilatun elokuvan ja toimitti sen sitten takaisin liikkeeseen asiakkaalle myytäväksi. Lisäksi elokuvat pääosin kopioinut mies myi elokuvia suoraan omia myyntikanaviaan käyttäen. Myös liikkeen omistajalla oli liikkeessään videovarasto, josta hän tarvittaessa kopioi elokuvia myytäväksi asiakkailleen.


Käräjäoikeus katsoi tuomiossaan, että laiton toiminta oli jatkunut pitkään ja siinä oli käytetty suurta määrää elokuvia. Harjoitettu toiminta osoitti erittäin siten selvää tahallisuutta ja suunnitelmallisuutta sekä piittaamattomuutta tekijänoikeuksien kunnioittamisessa. Varatuomari Antti Kotilainen Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksesta on tyytyväinen käräjäoikeuden ratkaisuun. 'Oikeus on selkeästi todennut tekojen aiheuttaman vahingollisuuden. Kyseessä on oikeudenhaltijoiden kannalta katsoen varkaus, jossa anastetun omaisuuden arvo on ollut erittäin merkittävä. Vastaavanarvoisen omaisuuserän anastamisesta esim. korujen olisi todennäköisesti langetettu jopa ankarampikin ja luultavasti ehdoton vankeusrangaistus, mutta hyvä näinkin, toteaa Kotilainen.