Ajankohtaista

22.10.2001

Tekijänoikeusjärjestöt taisteluun piratismia vastaan

Suomalaiset tekijänoikeusjärjestöt ovat aloittaneet piratismin vastaisen viestintäkampanjan. Kampanjassa tuodaan esille erityisesti taiteilijoiden omakohtaisia kokemuksia piratismista sekä piratismin vaikutuksia suomalaisen kulttuurin elinmahdollisuuksiin. Kampanjan tunnus Fake No More on julkistettu tänään.


Kampanjaa johtaa Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus, jonka takana ovat Teosto, Kopiosto, Gramex, Ääni- ja kuvatallennetuottajat ÄKT, Motion Picture Association MPA, Suomen elokuvatoimistojen liitto SEL, Suomen muusikkojen liitto SML, Kuvasto sekä Finnish Games and Multimedia Association FIGMA. Perinteisen cd-piratismin ohella kampanjassa puututaan peli-, cd-rom- ja videopiratismiin sekä nopeasti kasvaneeseen laittomaan kopiointiin.


Viestintäkampanjan perusviestiksi on valittu piratismin seuraukset. Taloudellisten, juridisten ja yhteiskunnallisten seurauksien lisäksi erityisasemassa ovat piratismin kulttuurilliset seuraukset. Kampanjassa onkin mukana kymmeniä suomalaisia taiteilijoita Maija Vilkkumaasta Kari Vepsään kertomassa piratismin vaikutuksista omiin työmahdollisuuksiinsa.


'Perusperiaatteena on kertoa seuraamuksista neutraalisti, ilman syyllistämistä tai sormen heristelyä. Luotamme siihen, että kuluttajat osaavat itse tehdä oikeat johtopäätökset piraattituotteista', sanoo Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen toiminnanjohtaja Antti Kotilainen.


Tunnuksella näkyvyyttä


Vaikka viestintäkampanjassa ei käytetä lainkaan maksettua mainontaa, kampanjalle haetaan näkyvyyttä mm. levy- ja pelikaupoista sekä videovuokraamoista. Kampanjan tunnus Fake No More. Ei enää piraattikopioita on julkistettu tänään 22.10.2001. Tunnuksen on suunnitellut mainostoimisto Euro RSCG.


'Tunnus tukee hyvin kampanjan hyväntahtoista ja vähän humorististakin sävyä. Tärkeintä on, että se saa ihmiset ajattelemaan omaa suhdettaan piratismiin', Antti Kotilainen sanoo.


Lisätietoja:
Antti Kotilainen, Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus
Antti Isokangas, BNL Information