Ajankohtaista

27.06.2003

Vankeutta tekijänoikeusrikoksista verkkopiraateille


Kuopion käräjäoikeus langetti 27.6.2003 tuomiot kansainvälisen, laajan ja järjestäytyneen tietoverkoissa tekijänoikeusloukkauksia harjoittaneen DrinkOrDie (DOD) ryhmän suomalaisten jäsenten tekemisistä.
Syytettyinä jutussa olivat yksi turkulaismies ja neljä Kuopion seudulla asuvaa miestä.


Kovimman rangaistuksen, kuuden kuukauden vankeusrangaistuksen sai Pohjois-Savon ammattikorkeakoulussa opiskelijana ollut 31-vuotias kuopiolaismies, joka kytki vuonna 1996 piraattipalvelimen oppilaitoksen verkkoon. Kyseinen palvelin toimi DOD järjestön jakelua varten ns. ”drop-saittina”. Vuonna 1999 Pohjois-Savon ammattikorkeakoulu kielsi ns. oppilaspalvelimien käytön ja pidon koulun tietoverkossa. Tällöin opis-kelija pyysi ammattikorkeakoulun palveluksessa olevaa tietokoneiden ylläpidosta vastaavaa järjestelmäasi-antuntijaa liittämään palvelimen koulun tietoverkkoon. Tälle miehelle käräjäoikeus langetti neljän kuukau-den vankeusrangaistuksen. DOD:n toinen suomalaisjäsen, ”kräkkerinä” toiminut 24 vuotia turkulaismies sai vankeutta viisi kuukautta. Kaikkien vankeusrangaistukset tuomittiin ehdollisina. Neljäs vastaaja selvisi 50 päiväsakolla ja yhden, avunannosta syytetyn, miehen osalta syyte hylättiin. Oikeudenhaltijoille tuomittiin maksettavaksi tekijänoikeuskorvauksia, vahingonkorvauksia ja oikeudenkäyntikuluja lähes 60.000 euroa.


Jutun tutkinta käynnistyi aikoinaan Yhdysvaltain tulliviranomaisten toimesta. Joulukuussa 2001 viranomaiset iskivät 14 kuukauden tutkinnan jälkeen yhteensä n. 70 kohteeseen Yhdysvalloissa, Isossa Britanniassa, Australiassa, Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa.


Kolmen päätekijän osalta käräjäoikeus vahvisti, että kyseessä oli ollut suunnitelmallinen, laaja ja järjestäytynyt, usean vuoden ajan jatkunut, tekijänoikeuslain vastainen toiminta. Tuomittujen vahingonkorvausten osalta käräjäoikeus vahvisti sen seikan, että esim. elokuvien ja musiikin laiton levittäminen Internetissä vähentää elokuvien katsojamääriä ja levyjen myyntiä. Lisäksi piratismilla on käräjäoikeuden mukaan myös kulttuuritarjontaa yksipuolistava ja vähentävä vaikutus.


Piratismia valvovan Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen projektipäällikkö Antti Kotilainen on tyytyväinen käräjäoikeuden ratkaisuun. ”Vankeusrangaistukset olivat ehdottomasti oikea ratkaisu ja selkeä viesti verkossa harjoitettavaan teoskappaleiden luvattomaan levitykseen”, toteaa Kotilainen. ”Kyseessä on globaali ongelma. Musiikkiteollisuuden arvioiden mukaan Internetissä on joka hetki jaossa yli 1,1 miljardia laitonta musiikkitiedostoa yli 5 miljoonan Internet käyttäjän saatavilla, jatkaa Kotilainen.


Toisekseen Kotilaisen haluaa muistuttaa oppilaitoksia ja yrityksiä verkkopiratismin riskeistä. 'Yksi tämän jutun päätekijöistä toimi oppilaitoksen järjestelmäasiantuntija. Juuri hänen toimintansa mahdollisti sen, että piraattipalvelin saatiin piilotettua ammattikorkeakoulun verkkoon. Yritysten ja oppilaitosten olisi syytä laatia selkeät käytännesäännöt tekijänoikeusloukkausten torjumiseksi. Sääntöjen lisäksi tarvitaan luonnollisesti myös niiden valvontaa, jonka tulee kohdistua myös tietoverkoista vastaaviin järjestelmäasiantuntijoihin'.