Ajankohtaista

30.03.2004

Ääniteteollisuus aloittaa oikeustoimet laitonta musiikin internetjakelua vastaan

Kansainvälinen äänitetuottajien kattojärjestö IFPI (International Federation of the Phonographic Industry) ilmoitti tiistaina 30.3.2004 pidetyssä tiedotustilaisuudessa aloittavansa oikeustoimet laittomasti internetissä musiikkia jakavia yksityishenkilöitä vastaan. Oikeustoimet kohdistuvat sellaisiin henkilöihin, joilla on merkittäviä määriä laittomia musiikkitiedostoja jaossa.


Oikeustoimilla pyritään rajoittamaan internetin välityksellä tapahtuvaa laajamittaista musiikin laitonta jakelua sekä turvaamaan lupaavasti käynnistyneen laillisen online –musiikkikaupan toimintaedellytykset. Oikeustoimiin ryhdytään aluksi Italiassa, Kanadassa, Saksassa ja Tanskassa. Kampanjan levittämisestä muihin maihin päätetään myöhemmin vuoden 2004 aikana. USA:ssa vuonna 2003 aloitettujen vastaavien toimenpiteiden jälkeen internetissä jaossa olevien laittomien musiikkitiedostojen määrä on laskenut merkittävästi. Myös vertaisverkkopalveluihin rekisteröityneiden käyttäjien määrä on USA:ssa pudonnut huomattavasti.


Erityisesti Euroopassa on vuoden 2003 aikana pyritty valistamaan kuluttajia, oppilaitoksia ja yrityksiä musiikin luvattoman nettijakelun vaaroista. Asiasta on tiedotettu niin luvattomasti musiikkia jakaville yksityishenkilöille lähetettyjen sähköpostiviestien, kuin oppilaitoksille ja yrityksille jaettujen infopakettien muodossa. ”Oikeustoimien aloittaminen on viimeinen keino, johon turvaudutaan siinä vaiheessa kun valistus ja tiedottaminen eivät ole tuottaneet tulosta”, toteaa IFPI:n pääjohtaja Jason Berman.


”Ei ole ollenkaan poissuljettua, että myös Suomessa joudutaan turvautumaan vastaavanlaisiin toimenpiteisiin, sillä musiikin luvaton jakaminen on jo nyt Suomessa – aivan kuten kansainvälisestikin – kiellettyä”, sanoo ÄKT:n toiminnanjohtaja Arto Alaspää. ”Suomessa lainsäätäjä on tällä hetkellä keskeisessä asemassa koko toimialan tulevaisuuden kannalta. Odotamme uuden tekijänoikeuslain pikaista voimaansaattamista ja sen tarjoamia työkaluja laillisten musiikkimarkkinoiden turvaksi”, Alaspää jatkaa.


Kansainvälisten musiikkimarkkinoiden kokonaisarvo laski alustavan arvion mukaan vuonna 2003 noin 7%. Suomessa musiikkimarkkinat pysyivät mm. korkeasta kotimaisuusasteesta johtuen suunnilleen vuoden 2002 tasolla. Vuoden 2004 kahden ensimmäisen kuukauden yhteenlaskettu äänitemyynnin arvo Suomessa on laskenut n. 20% edellisvuoteen verrattuna.



*****************************


INTERNETPIRATISMI 2004 FAKTOJA


Ongelman laajuus


• Samanaikaisten piraattipalveluiden käyttäjien määrä on kasvanut vuoden 2002 kesäkuun 3,0 miljoonasta käyttäjästä 6,2 miljoonaan käyttäjään tammikuussa 2004 (IFPI 2004).


• Jaossa on jatkuvasti laittomasti 800 miljoonaa musiikkitiedostoa. Määrä on laskenut 20 % maaliskuun 2003 huippulukemasta; 1,0 miljardia musiikkitiedostoa.


• Tutkimusten perusteella pieni vähemmistö vertaisverkkojen (P2P) käyttäjistä (16 %) jakaa valtaosan (74 %) laittomista tallenteista (Yhdysvaltalainen tutkimustoimisto Net PD syyskuu 2003)


Internet piratismin vaikutuksista


• Tutkimukset kaikilla isoimmilla kuluttajamarkkinoilla osoittavat, että Internetpiratismi on merkittävä syy maailman musiikkimarkkinoiden myynnin laskuun; vähennystä yli 14 % kahden viime vuoden aikana.


• Kansainvälisten tutkimusten perusteella 27 % kuluttajista ilmoitti vähentäneensä levyjen ostamista sen jälkeen, kun he aloittivat tiedostojen jakamisen ja kopioinnin Internetissä. Nuorten keskuudessa lukemat olivat vielä korkeammat.


• Tanskassa CD-levyjen myynti on vähentynyt kolmessa vuodessa 9 miljoonaa kappaletta – melkein 50 % markkinoista. Tämän hetkiset Tanskan markkinat ovat Suomen kokoluokkaa n. 10 miljoonaan CD-levyä vuodessa.


• Saksan musiikkimarkkinoiden (maailman viidenneksi arvokkain markkina-alue 2002) arvo on laskenut 800 miljoonalla eurolla (yli 30 %) vuodesta 1997 vuoteen 2003.


• Italian musiikkimarkkinoiden myynti on laskenut kolmessa vuodessa 50 miljoonaa euroa (8 %).


• Enemmän kuin 40 % usein Internetistä kopioivista ostaa nyt vähemmän musiikkia kuin aikaisemmin ennen nettikopiointia.


Kuluttajien tietoisuudesta ja asenteista


• Neljän eurooppalaisen maan kuluttajista keskimäärin 66 % oli tietoisia siitä, että musiikin luvaton levittäminen on laitonta.


• Oikeudenkäynnit nettipiraatteja vastaan ovat kansainvälisesti parantaneet kuluttajien tietoisuutta toiminnan laittomuudesta. Tieto lain sisällöstä on korkeampi niiden keskuudessa, jotka olivat kuulleet musiikkiteollisuuden nostamista kanteista luvatta musiikkia jakavia vastaan (59 %, IFPI 2004).


• Yli puolet (53 %) neljän eurooppalaisen maan kuluttajista uskoo, että oikeudenkäynnit nettipiraatteja vastaan pysäyttää tai vähentää laitonta musiikin jakelua.


Internetpiratismi ja Suomi


• Työpaikkojen lisäksi Internet-yhteydet ovat lisääntyneet myös kotitalouksissa; 46 % kotitalouksista on Internet-yhteys ja 21 % on käytössään laajakaista.


• Piratismia valvova Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus lähetti vuonna 2003 n. 300 varoituskirjettä koskien tekijänoikeusloukkauksia Internetissä.


• Suomen ensimmäinen oikeudenkäynti musiikin laittomasta nettilevittämisestä vertaisverkoissa on vuodelta 2001. Jyväskylän käräjäoikeus tuomitsi 25-vuotiaan insinööriopiskelijan musiikin luvattomasta levityksestä Internetissä. Tekijänoikeusrikkomuksesta tuli maksettavaksi sakkoja 800 mk ja korvauksia oikeudenhaltijoille 32.000 mk.


• Selkeä enemmistö, 76 % suomalaisista ei hyväksy Internetiin luvatta laitettujen musiikkiteosten ja elo-kuvien kopiointia omaan yksityiseen käyttöön. Näistä vastaajista 30 % piti toimintaa rikollisena ja rangaistavana.


• Suomen tämänhetkinen lainsäädäntö estää tehokkaan Internetpiratismiin puuttumisen. Operaattorit eivät saa estää tai puuttua tiedostojen laittomaan levitykseen asiakkaidensa tietokoneilta.


• Poliisilla ei ole tällä hetkellä oikeutta saada operaattorilta tietoa siitä, kuka musiikki laittomasti levittää.


• Eduskunnan käsittelyssä parhaillaan olevassa tekijänoikeuslaissa ehdotetaan, että tietoverkoissa toteutettavien tekijänoikeuden loukkausten osalta poistetaan rikoslaissa ansiotarkoituksen vaatimus. Tämä parantaisi poliisien mahdollisuuksia tutkia Internetissä tehtyjä oikeudenloukkauksia.


• Samoin lakiuudistuksessa edellytetään, että valmistettaessa lain sallima kopio yksityiseen käyttöön, ei kappaletta saa valmistaa laittomasta esim. luvatta Internetissä jaettavasta kappaleesta.



Musiikin lailliset verkkokaupat


• Euroopassa on jo tällä hetkellä yli 50 musiikin sähköistä verkkokauppaa. Myynnissä yli 300.000 musiikkikappaletta - vastaten n. 25.000 albumia.


• Palveluilla käyttäjiä tällä hetkellä n. 650.000. Keksimäärin kuukaudessa ladataan n. 450.000 musiikki-kappaletta.


• Yhdysvalloissa tarjolla olevin kappaleiden määrä on tällä hetkellä vielä suurempi; 575.000 kpl - vastaten n. 50.000 albumia.


• USA:n johtavin verkkokauppa iTunes myi vuonna 2003 n. 50 miljoonaa musiikkikappaletta. Tämän hetkinen viikkolatausten määrän on sanottu olevan 2,5 miljoonaa kpl.